keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Puupöydän paikkamaalaus (12,-13.3.2014)

Ke 12.03.2014
Paikkana: Koulutuskeskus Tavastia (Pintakilta)
Työryhmä: Marko & Matti

Tällä kertaa saimme tehtäväksi asiakastyönä paikkamaalata puupöydän. Johon on steariini päässyt tekeen tuhojaan. Tuloksena kolo pinnassa ja steariinijäljet jämähtäneet kiinni. Aikaa korjausmaalaukselle  2 päivää.
Punainen steariini tehnyt tuhojaan

Tutustuttuamme kohteeseen aloimme selvittää Matin kanssa miten yleensä pöytiä käsitellään. Koska meillä molemmilla ei ole juurikaan kokemusta puun käsittelystä.

1. Tehtävänä selvittää internetistä puupöydän maalausohjeita. Kerättyämme tarpeeksi tietoa esitimme tietomme opettajalle (J. Välkkynen). Päästyämme yhteisymmärykseen miten aiomme lähteä toteuttaan tätä projektia oli aika tarttua toimeen.

2. Valmistelut + esikäsittely
- Siirrettiin pöytä työtilaan jonka ympärille toimme toisen työtason jonka päälle kokosimme kaikki työvälineet mitä tulemme tarvitsemaan (hiekkapaperit, koneet, aineet ym.) 
- Rasvanpoistolla pyyhkiminen + vesiohenteisella lian poistoaineella
- Hieomakoneella (epäkesko) kevyesti tasopinta 320hiekkapaperilla läpi. Huomasimmekin heti alussa kuinka helposti menee puulle saakka. Tarkoituksena vaan hiota lakkapintaa vähän. (Puun hiomisessa tärkeää hio syyn mukaisesti!) Toinen ongelma tuli kun steariinia hiottiin että sen poistaminen vaati paljaalle puulle menemisen.
- Tässä vaiheessa mietimme kannattaako pöydän pinta hiota kokonaan puulle vai jättää sen steariiniin kohta pelkästää puulle? Päätimme jättää vaan sen kohdan paljaaksi ja paikkamaalauksella yrittää saada se piilotettua. Tähän ratkaisuun päädyimme lähinnä aikataulumme takia. Jos enempi aikaa olisi ollut niin oltaisi kenties pöytä kokonaan hiottu puulle.
- Hiomisen jälkeen olikin aika poistaa pölyt pinnalta ja pöydän suojaaminen lakkausta varten
Matti puhdistaa pintaa
Ongelma kohta saa vähän rankempaa käsittelyä


3. Lakkaus
Pöytä suojattu ja valmiina ekalle lakkakerrokselle
Pöytä siirretty puupuolen maalauskammiioon jossa suojasimme sen maalausta varten. Heiltä löytyikin tarkoitukseen sopivaa lakkaa jota käytimme (Monolen Rapid E1 25). (Korkeapaineruiskulla suoritimme lakkauksen)
Viskositeettimittari käytössä
Lakkauksen jälkeen steariininkohdat kiilsivät


Torstai 13.3.2014

Paikka sama 
Työryhmä: Marko, Matti, Lauri & Henry

Tänään joukkoomme liittyi Lauri ja Henry, ja aloimme yhdessä perehtyyn miten etenemme pöydän kanssa.
Ensimmäisenä tehtävänä aloimme kevyesti hiomaan pöytää (Matti & Henry) ja minä Laurin kanssa aloimme selvittään millä maalataan ja tuoteseloistiin tutustumista. Laurin tiedolla päätimme hylätä muut maalauskäsittelyt ja valitsimme automaalit jolla lähetään laikkukohtaa häivyttään
Tuollainen jälki piiloon?

Hyvin onnistu kulman maalaus pensselillä
Saimme myös asiantuntijaapua entisöintipuolelta. Heidän opettajansa tuli kertoon mielipiteitä mitä on puun käsittely ja antoi vinkkejä miten lähteä eteneen. Kertoi myös että meidän entisöintitehtävä on lähes mahdoton...Henry sanoi samaa (työkseen maalailee puuosia). Olisi varmaan pitäny hio kokopöytä puulle? Noh haastetta pitää olla!
Näillä sävyillä kokeiltiin, Candyllä mentiin

Kun saimme selvitettyä mielestämme oikeat maalisävyt. Oli aika lähteä kokeileen häivyttään läikkää piiloon.
Useampien värikokeilujen ja vetojen jälkeen huomasimme ettemme saa läikkää piiloon vaan homma vaatii lisää kokeilua, radikaalisena esimerkkinä koko pöydän hiominen puulle?
Valitettavasti meidän aika loppui kesken emmekä voineet suorittaa hommaa loppuun.. seuraavalla kerralla?
Suhthyvinhän se meni piiloon, vähän vielä tarvis tehdä jotain?

Marko





4 kommenttia:

  1. Pöytä on saanut vähän jatkokäsittelyä.. Päädyimme petsaamaan koko pöytälevyn hieman tummemmaksi, laitan kuvia jakoon jossakin vaiheessa. Hyvää selvitystä päivien kulusta, ongelmia tässäkin tapauksessa riitti ratkottavaksi.

    VastaaPoista
  2. Tässä blogia lueskellessani ja autonmaalausvinkkejä itseeni imiessä törmäsin tähän postaukseen. Kun saan itse vinkkejä aiheesta niin ajattelin tulla jakamaan puu-puolen vinkkejä teille. Itse juurikin näitä puun petsausta + maalausta teen työkseni päivittäin. Olisin lähtenyt hommassa liikkeelle niin, että olisin ensiksi kopioinut hakenut petsin sävyn johonkin koepalikkaan, värin ollessa hyvä olisin hionut koko kannen puhtaaksi p80 paperilla jonka jälkeen petsi, lakka, kuivatus, välihionta ja pintalakka. Puun kanssa värejä viritellessä monesti on ongelmana - jos lakkapinta menee puhki - niin hiottu puu on yleensä hieman eriväristä, kuin lakan alla päivettynyt puu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia viestistä Sakkeri, hyviä vinkkejä
      Näin jälkeenpäin ajateltuna sinun vihjeesi olisi ollut toimiva.
      Kuulemma pöytä oltiin saatu valmiiksi toisella ryhmällä(ylläoleva kommentti)
      Joittenka kuvia/tekstiä olisi kiva päästä lukeen, että miten he selvittivät tämän.
      Täytyy kyllä sanoa että puu on kyllä mielenkiintoinen pinta käsitellä, verrattuna
      Päivätyöhöni missä metalli näyttelee pääosaa maalauksissa :)

      Poista
    2. Sakkeri, kiitos kommentistasi! Me täällä koulussa laitamme nämä mestariopiskelijat tarkoituksella vähän ahtaalle, eli ei välttämättä anneta oikeita vastauksia, vaan tarkoitus on katsoa, miten ongelmanratkaisukyky toimii, kun tulee täysin vieraita ongelmia eteen. Kiitos vinkeistäsi!

      Poista